Raastin-lehti 1997

Bock-ilmiö baumanilaisesta näkökulmasta

Ior Bockin perheen piirissä liikkunut Bock-saaga on aina saanut helposti julkisuutta, viime aikoina julkisuus tuntuu olleen vain kovin negatiivista. Esim. Jari Sarasvuon Minä ja Sarasvuo- ohjelmassa Bock esiteltiin suurelle yleisölle Sarasvuon ennakkoasennoitumisen perusteella erikoisten sperma/­mahlanjuomisriittien harjoittajana. Ko. ohjelma oli malliesimerkki subjektiivisesti suuntautuneesta journalismista, joka ei yritäkään ymmärtää ilmiöiden perustaa. Tämä kirjoitus pyrkii esittelemään ”Bock-yhteisön” mahdollisimman neutraalissa valossa. Tarkoitus on tuoda esille myös saagaan liittyvä myyttiperusta, joka monessa lehtikirjoituksessa/tv-haastattelussa on huitaisten sivuutettu. Kirjoitusta varten on haastateltu Ior Bockia, Bockin Perheen Saaga -kirjan toimittajaa Juha Javanaista ja paria Bockin naiskannattajaa, Tanjaa ja Pirjoa. Haastattelujen perusteella pyrin tulkitsemaan yhteisöä sosiologi Zygmunt Baumanin kehittämän postmodernin käsitteen kautta.

Ior Bock alkoi kertoa Bockin perheen saagaa julkisesti 1984. Saaga tai mytologia pyrkii kunnianhimoi­suudessaan olemaan kattava maailmanselitysmalli, selittämään historiaa maailman synnystä alkaen. Esitän aluksi lyhyesti Bockin perheen saagan Juha Javanaisen toimittaman kirjan pohjalta. Kuvailen lyhyesti Bockin mukaan maailmassa todella olleita aikakausia, Paratiisiaikaa, Atlantiksen aikaa ja nykyäänkin elettävää Uutta aikaa. Sen jälkeen tarkastelen Bock-yhteenliittymää Baumanin postmoderni/habitaatti-käsitteistön avulla. Pyrin selvittämään missä määrin sillä on yhtymäkohtia ja eroja Baumanin postmoderni-käsitysten kanssa. Pohdinnan aiheena on myös, mikä tekee ”yhteenliittymästä” (se ei täytä tönniesläisen, säännölliseen kanssakäymiseen perustuvan yhteisön ehtoja) sen jäsenille merkityksellisen, saa liittymään siihen ja toimimaan sen parissa. Huomattava on, että Baumanille postmoderni on moderni, joka tiedostaa todellisen luontonsa. Se on modernin jälkeinen tila, joka merkitsee modernille tyypillisestä järjestyksen etsimisestä luopumista ja identiteettien kontingenssiuden hyväksymistä. Postmoderni vapauttaa tilan ja ajan ja päästää identiteetit valloilleen. Sen on hylättävä modernin käsitteistö ja luotava omansa. Postmodernille tarpeellisia käsitteitä ovat sosiaalisuus (yhteiskunnan sijaan), habitaatti (~olotila, paikka, ympäristö), minän rakentaminen ja minän koostaminen sekä mielikuvayhteisö.

Bockin perheen saaga pähkinänkuoressa

Bockin perinteessä yhdistyy kolme kieltä: ruut, vaan ja englanti. Perimätiedon mukaan näillä kielillä on sama alkuperä. Ruut-kieltä vastaa nykyinen uudenmaan kieli (ruotsin kieli) ja vaan-kieltä suomen kieli. Ruut-kielen äännejärjestelmä alfabet on tarinan mukaan perusta kaikille kielille jotka ovat syntyneet myöhemmin. Se on myös väline kielten analysoimiseksi äännejärjestelmän avulla. Äännejärjestelmä käsittää kirjaimet a:sta ö:hön joista jokainen johtuu yhdestä ruutinkielen ”ruotsinmuotoisesta” sanasta. Äännejärjestelmä on keskeisessä asemassa Bockin perheen saagassa: jotkut ovat kiinnostuneet nimenomaan äännejärjestelmästä, sen avulla johdetaan sanoja yhteisissä tapaamisissa ja pidetään äänneperinnettä yllä.

Paratiisiaikana syntyivät äänteet, kielet ja ensimmäiset ihmiset. Ensimmäiset ihmiset Sampo ja Aino (Frei ja Freia) ovat tarun mukaan ihmiskunnan kantaisiä, heistä olisivat kaikki peräisin. Aaserit asuttivat Uudenmaan ja vaanerit (nykyiset suomalaiset) sen ympäristön. Sammosta tuli ensimmäinen Pukki Lemminkäinen ja Ainosta ensimmäinen Joutsen. He synnyttivät Seppo Ilmarisen ja Maija Ilmattaren (ensimmäisen pojan ja tytön). Kun kahdestoista poika täytti 27 vuotta, hänestä tuli uusi Lemminkäinen. Vanhasta Lemminkäisestä tuli Ukko Väinämöinen ja Vanhasta Joutsenesta tuli Akka, Ella. Paratiisiajan ihmisten suhtautuminen seksuaalisuuteen (ja siis luontoon) on vapautunut. Kaikkia yhdistää sperman ja mahlan, miehen ja naisen sukupuolielimistä tulevien nesteiden kunnioittaminen. Hedelmällisyysseremonioiden avulla ihmiset harjoittavat tuota kunnioitusta ja varmistavat suvun jatkumisen puolison valitsemalla.

Atlantiksen aika merkitsi suurta muutosta Paratiisiajan ihmisille. Ihminen ei enää kunnioittanut luontoa so. spermaa ja mahlaa ja maailma muuttui. Seurauksena syntyivät nykyiset ihmisrodut, Atlantiksen arktinen ja etelän trooppiset kulttuurit. Muutokset heijästuivat myös äänteisiin ja kieliin – kulttuuri muuttui peruutta­mattomasti. Atlantis päättyi toiseen aasereitten tuhoon, kun jääkauden päättyessä jäät vyöryivät Uudenmaan yli. Paratiisiajalta peräisin oleva Piruet-perhe selviytyi hengissä tästä katastrofista, ragnarökistä. Arktiset ihmiset ryhtyivät asuttamaan pohjoisia maita ja arktiset ja trooppiset kulttuurit kohtasivat. Pohjolaan säilytettyä vanhaa tietoa ja filosofiaa lähdettiin viemään muualle. Ukon kahdesta pojasta, Svenistä ja Danista, ovat peräisin skotit ja keski-Euroopan arktiset ihmiset. Svenin jälkeläisten kieli perustui Uudenmaan ruut-kieleen; nykyisin ruotsalaiset puhuvat sitä vaanereitten korvissa laulavalla äänellä, joten suomeksi sitä kutsutaan ruutsing-kieleksi, rutsin kieleksi.

Uutena aikana kirjoitusjärjestelmät ottivat hallintaansa Pohjolan ja syrjäyttivät vanhat pakanajärjestelmät. Tämä merkitsi myös uusien siittämisjärjestelmien syntymistä ja Paratiisiajan ihmisille tyypillisen luontoyhteyden katoamista. Ihmiset eivät enää kunnioittaneet spermaa ja mahlaa ja esimerkkiperheet menettivät merkityksensä ihmisten ihanteina.

Bockin postmoderni heimo ?

Haastattelemani Juhan mukaan Bock-mytologia on arkaainen, pakanallinen filosofia, joka tarjoaa virikkeitä omaan aikaan ja elämään. Näitä Bockin mytologian kautta saatuja ideoita voi soveltaa omaan ajattelutapaan elämysten hankkimiseksi, elämysmaailman elävöittämiseksi. Bock-mytologia tarjoaa ihmisille normeja, tapoja toimia luonnollisten fiilisten saavuttamiseksi. Juha totesi saagan avaavan myös uuden historiallisen vision, kokonaan uuden tavan selittää maailman synty ja kehitys, jota tiede ei tietenkään hyväksy. Tieteen perusta järkkyisi liiaksi jos Bock-mytologia asettuisi kaiken selittäväksi perustaksi. Juha totesi ihmisten aina olleen kiinnostuneita siitä miten asiat voisivat olla eri lailla, paremmin; maailmankuva on rajallinen ja ihmiset etsivät tiedon äärialueita. Tässä mielessä Bock-mytologia on mielen trippi, se avaa uuden vision maailmaan ja maailmankuvaan ja samalla mahdollisuuden virikkeellistää ja elämyksellistää elämäänsä Bock-mytologian avulla käytännössä. Mytologia on tässä mielessä eri asia kuin historia, se on tavoitteellinen tila. Kaiken edelläsanotun varjossa on mahdollista nähdä Bock-yhteenliittymä Baumanin postmodernina elämysyhteisönä tai kuvitteellisena yhteisönä, joita pitää koossa usko niiden olemassaoloon. Minkä tällainen kuvitteellinen yhteisö menettää institutionaalisessa organisoimattomuudessaan, se voittaa jäsenten tunnepitoisessa halussa sitoutua yhteisöön. Mielikuvayhteisö on olemassa ainoastaan ilmentymiensä, yhteenkuuluvuuden tunteen­purkausten kautta. Näitä purkauksia ovat esimerkiksi mielenosoitukset, marssit, festivaalit, mellakat. Bock-mielikuvayhteisöstä puhuttaessa tällainen yhteenkuuluvuuden tunteenpurkaus voisi olla esimerkiksi Sipoossa, Bockin perintötilalla Akanpesällä aloitetut Lemminkäisen temppelin kaivaukset Paratiisiajan estetiikan löytämiseksi. Kuvitteellisten yhteisöjen merkityksellisyys muodostuu niiden kyvystä vangita ihmisten mielikuvitus, kyvystä tuottaa symbolisia merkityksiä. Bock-mielikuvayhteisön symbolien tuottomekanismi on mielestäni mytologian kyky elävöittää ja vangita ihmisten mielikuvitus erityisesti äännejärjestelmä alfabetin avulla assosiaatioiden löytämiseksi sanarakenteista niiden purkamiseksi. Bock-mielikuvayhteisö ei pyri taistelemaan paikasta inhimillisessä mielikuvituksessa niinkään Baumanin tarjoamien käytännön operaatioiden (katunujakat, lentokonekaappaukset, terroriteot, hautojen häpäisy, julkinen strippaus...) kuin mytologiansa kautta tarjoutuvien symbolisten merkitystensä avulla. Tässä mielessä Bock-mielikuvayhteisö ei ole baumani­lainen raa'asti julkisuudesta kamppaileva koneisto; julkisuutta ei ole tietoisesti haettu, se on pikemminkin epäintentionaalisesti ja tahattomasti saavutettu.

Bock-mielikuvayhteisön jäsenet Baumanin postmodernin kontingenssien identiteetin ilmentäjänä

Bock-mielikuvayhteisön jäseniä yhdistää sperman ja mahlan kunnioittaminen joka saattaa ilmetä konkreettisina juomisoperaatioina, mutta ei välttämättä; tämä ei ole pakollinen rituaali. Tämä kunnioittaminen palauttaa ihmisen lähemmäksi luontoa, Paratiisiajan ideaali-ihmisyyttä, jolloin ihminen siis eli tarun mukaan tasapainossa luonnon kanssa. Bock-mytologia on vapauttanut suhteen seksuaalisuuteen (juuri mikään mytologia ei edes käsittele seksuaalisuutta): seksuaalisuudesta on tullut luonnollinen asia. Seksuaaliset identiteetit ovat muodostuneet kontingensseiksi: ei ole paineita, että täytyisi käyttäytyä tietyllä tavalla ollakseen normaali. Ihmisille on muodostunut vapaus hallita omaa kehoaan ja halujaan. Bock-mielikuvayhteisö on tehnyt myös yhteisölliset identiteetit kontingensseiksi. Tanja korosti etteivät tiukka parisuhde ja ydinperhe tee maailmaa onnelliseksi. Tiukka parisuhde merkitsee toiseen sitoutumista koko ajan; sen sijaan ihminen tarvitsee useita ihmisiä, useita roolimalleja (erityisesti lapset). Vaikka ei ole olemassa selviä elämänmalleja/raameja, yhteisöasuminen nähdään eräänlaisena oikeana tapana elää. Tämä on vetäytymistä nykyajasta ja paluuta traditionaaliseen: yksinolo olisi harvinaisempaa kuin muiden kanssa oleminen kun nykyaikana tilanne on normaalisti vastakkainen. Yksinolo ja sulkeutuminen yksiöön (sanoisin:neliöityminen) on tavallisempaa kuin muiden kanssa oleminen, tietynlainen yhteisöllisyys. Bock-mielikuvayhteisön jäsenten seksuaaliset identiteetit ovat baumanilaisia kontingentteja nomadi-identiteettejä. Nomadit eivät sido toisiinsa aikaa ja paikkaa, vaan liikkuvat niiden läpi, jolloin he liikkuvat myös identiteettien läpi. Nomadi-identiteetti ei ole pysyvä tai jatkuva vaan syntyy ”tilanteen hurmiossa”; paikat jossa kulloinkin elämme, ovat vain väliaikaisia asemia, sillä nykyiseen elämänmenoon on rakennettu sisään tarve olla koko ajan liikkeessä. Ei ole elinikäisiä kumppaneja koska mikään ei pysty vakuuttamaan sitä, että kumppani pysyy rinnalla loppuun saakka.

Vaatimus yhden tai kahden ihmisen toimimisesta rooli- tai elämänmallina lapselle käy mahdottomaksi, koska parin ihmisen tarjoama malli on riittämätön, epätäydellinen ja vajavainen. Monen ihmisen yhteisöelämän kautta tarjoama yhteisöllisen identiteetin malli on riittävämpi, koska se yhdistää yksinään vajavaisten identiteettien parhaimmat puolet. Myös elämänmallit hyväksytään kontingentteina. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikean elämisen tapaa vaan tapoja elää on lukematon määrä. Hyväksyttävyys on yksilöstä itsestään kiinni.

Bock-yhteenliittymä sopii siis monilta osin Baumanin elämysyhteisö-määritelmään. Se ei kuitenkaan ole baumanilaisittain raa'asti julkisuudesta kamppaileva apparaatti vaan julkisuuteen hankkiutuminen on ollut kannattajien mukaan epäintentionaalista. Herännyt julkisuus on useimmiten ollut negatiivista ja harvoin ymmärtänyt ilmiön perusteita. Käytännön operaatioiden sijasta Bock-mielikuvayhteisöä pitää kasassa ennemminkin mytologiansa kautta avautuvat symboliset merkitykset. Symbolisia merkityksiä pidetään yllä yhteisissä tapaamisissa harjoitettujen sanarakenneanalyysien kautta. Ne merkitsevät sanarakenteen de/rekonstruoimista alfabet-äännejärjestelmän avulla. Sanarakenneanalyysin merkityksellisyys piilee siinä, että se pystyy vangitsemaan kannattajiensa mielikuvituksen symbolisia merkityksiä luomalla, mutta se sisältää myös Baumanin postmodernille vastakkaisia moderneja tendenssejä.

Tällainen moderni piirre sanarakenneanalyysille on pyrkimys järjestyksen luomiseen. Esimerkiksi puhemies-sanan hajottaminen assosiaatioihinsa paljastaa, että puhemies alkumerkityksessään saattoi olla vain mies. Nykyään asiat ovat toisin: puhemies voi aivan hyvin olla nainenkin. Bockin äännejärjestelmä nojaa siis vanhentuneeseen järjestykseen, eikä pysty vastaamaan kaikkiin nykyajan asettamiin merkityksellisiin haasteisiin ja muutoksiin. Merkityksellisyyden haasteisiin vastaaminen edellyttäisi siis koko äännejärjestelmän mukauttamista ja muuttamista nykyajan merkityksiä vastaavaksi. Postmodernia ei sido menneisyys tai mennyt järjestelmä, mihin Bock-äännejärjestelmä on sitoutunut. Tässä mielessä se ei ole kyennyt vastaamaan aikansa asettamiin haasteisiin ja on ristiriitaisesti yhä modernissa järjestyksessä kiinni.

Baumanin postmodernia vastaa edelleen seksuaalisten ja yhteisöllisten identiteettien kontingenssius. Ei ole yhtä ainoaa seksuaalisen tai yhteisöllisen identiteetin harjoittamisen tapaa vaan mahdollisuuksia on monia, vaikka joillekin yhteiseläminen tuntuu ihanneasumisen muodolta. Tanjan ja Pirjon haastatteluissa tuli esille myös ettei tuottava ihmisyys ole välttämätöntä. Omaan itseen ja materiaalisen elämäntasonsa parantamiseen keskittymisen sijasta ihmiset voisivatkin seurata muita ihmisiä.

Bock-mielikuvayhteisö postmodernissa habitaatissa ja tarjoutuvat politiikkamahdollisuudet

Modernille tilalle ominaista olivat järjestystä edistävien ja rakennetta ylläpitävien koneistojen ja välineiden, mm. valtion ja auktoriteetin, olemassaolo. Postmodernissa tilanteessa huomio täytyy kohdistaa habitaattiin (~olotilaan, paikkaan, ympäristöön) jossa toiminta tapahtuu ja jonka se samalla tuottaa. Habitaatti ei määrää ihmisten käyttäytymistä ja määrittele sen merkityksiä. Habitaatti on vain lavastus, joka mahdollistaa toiminnan ja merkityksenannon. Se on itsessään yhtä häilyvä ja muuttuva kuin niiden tekojen ja tekojen merkitysten identiteetti joista habitaatti koostuu. Yhdellä tärkeällä alueella habitaatilla on määräävä rooli: se rajoittaa elämäntoimintoja tarjoamalla valikoiman päämääristä ja keinoista. Minän rakentamisen prosessi merkitsee valintoja, joiden kautta elämä koostuu. Jotta prosessin alituisen keskeneräinen luonne korostuisi, Bauman puhuu minän konstituoinnista minän koostamisena. Minän koostamisprosessi korvaa minän rakentamisen elämänprojektina, joka edellyttää pitkäaikaista pysyvyyttä (tämä oli modernille tyypillistä). Elämänprojektista poiketen minän koostamisella ei ole päämäärää eikä tavoitteita. Koska minän koostamisprosessia ei ohjaa elämänprojekti, habitaatin toiset toimijat muodostuvat merkityksellisiksi korvikkeina: he tarjoavat pysyvän orientaatiopisteiden varaston. Habitaatissa ei ole myöskään tavoitteita asettavaa tahoa, se ilmenee kroonisen määrittelemättömyyden tilana. Toimijoiden olemisen tapaan kuuluu riittämätön määräytyneisyys, keskeneräisyys, jatkuvat pyrkimykset minän koostamiseksi, identiteetin kontingenssius... Ainoan näkyvän todisteen koostamispyrkimysten jatkuvuudesta tarjoaa ihmisen ruumis. Tämän vuoksi minän koostamisessa keskeisessä asemassa on ruumiin kultivoittaminen. Kaikki sisäisesti nautittu (ruoka, ilma, huumeet...) ja tee-se-itse-toiminnot muodostuvat keskeisiksi.

Bock-mielikuvayhteisö postmodernina habitaattina tarjoaa ”jäsenilleen” lukemattomia mahdollisuuksia minän koostamiseen. Koska monet ”jäsenet” ovat avoimia ja kiinnostuneita erilaisista asioista, he hakeutuvat terhakkaasti uusien virikkeiden äärelle. Heidän seksuaaliset ja yhteisölliset identiteettinsä eivät ole fiksattuja vaan kontingentteja, muuttuvia ja ainaisessa liikkeessä. Ei ole vain yhtä mahdollista elämänmallia ja -vaihtoehtoa, joka määrittäisi elämän kulkua. Koska elämä ei ole tietynsuuntainen projekti, muut toimijat muodostuvat merkityksellisiksi minän koostamisen ohjaajiksi tai pikemminkin esimerkeiksi. Bock-mielikuvayhteisössä tämä ilmenee yhteiselämisen ihannoimisena, pyrkimyksenä hakeutua usean roolimallin ääreen. Ior Bock ei ole habitaatissa tavoitteita asettava taho vaan hänen merkityksensä on Bock-saagan ja Alfabet-äännejärjestelmän artikuloijana. Bock-mielikuvayhteisön harjoittamat ruumiinkultivoittamis- ja tee-se-itse-toiminnot puolestaan voivat näyttäytyä ulkopuolisille vähintäänkin kummallisina; keskeinen tee-se-itse-toimintohan on sperman tai mahlan juominen menetetyn luontoyhteyden saavuttamiseksi.

Bock-mielikuvayhteisössä harjoitetaan lähinnä kahta Baumanin artikuloimaa postmodernin politiikan muotoa: heimolaispolitiikkaa ja halun politiikkaa. Heimolaispolitiikka on yhteisnimi käytännöille jotka tähtäävät minän koostamispyrkimysten yhteisöllistämiseen (heimot käsitetään nimenomaan mielikuvayhteisöinä). Kuvitteellinen yhteisö ei nojaudu vahvoihin naapuruussuhteisiin, koska useimmilla heimoilla ei ole tiettyä ”reviiriä”. Heimojen olemassaoloa vahvistetaan toistuvilla rituaaleilla ja niiden elinaika perustuu siihen kuinka kauan nuo rituaalit jaksavat kiehtoa. Heimojen jatkuvuus perustuu jäsenten affektiiviseen hyväksyntään, joka niiden on voitettava puolelleen. Bock-mielikuvayhteisön rituaaleja ovat Alafabetin avulla suoritetut sanarakenneanalyysit ja sperman ja mahlan kunnioittaminen. Mahlaa symbolisoi teen lehti joten kunnioittaminen ritualisoituu usein teen juomisena yhteisissä tapaamisissa. Mahlan ja sperman kunnioittamisen kautta harjoitetaan myös halun politiikkaa: tarkoituksena on lujittaa tietyn tyyppisen käyttäytymisen merkityksellisyyttä minän koostamiselle. Mahlaa/spermaa kunnioittamalla on mahdollista saavuttaa kadotettu luontosuhde ja elää sopusoinnussa luonnon ja itsensä kanssa.

LÄHTEITÄ:

Bauman, Zygmunt (1995) Life in Fragments. Essays in Postmodern Morality. Blackwell, Oxford.

Bauman, Zygmunt (1993) Postmodern Ethics. Blackwell, Oxford.

Bauman, Zygmunt (1996) Postmodernin lumo. Vastapaino, Jyväskylä.

Ior Bockin, Juhan, Tanjan ja Pirjon haastattelut syksyllä 1996.

Javanainen, Juha (1996) Bockin perheen saaga. Väinämöisen mytologia. Synchronicity Publications, Jyväskylä. 1


Toimittajan huomautus:

1) Kirjan julkaisutiedot ovat:
Bock, Ior (1996). Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia. Synchronicity Publications, Helsinki.