Ior Bock kaivaa nyt Kajaaninlinnaa

Huumeista pidätettynä ollut Ior Bock karisti nopeasti sellin pölyt jaloistaan ja pyyhälsi suoraan Kajaaninlinnaan. Kajaaninlinnasta Ior ei aio lähteä, ennen kuin myytin mukainen linnanpihalle aikoinaan piilotettu kultainen pukki on kaivettu esiin. Yli kolmeviikkoisesta vangitsemisestaan Ior ei tahdo puhua mitään.

Keskiviikkona pidätyssellistä vapautunut Ior otti kumppaneineen heti kurssin kohti pohjoista. Bockien tarinan mukaan yksi kolmesta kultaisesta pukista on kätketty Kajaanin linnaan.

– Haimme Rovaniemeltä Risto Pollarin, joka mittareineen haravoi koko Kajaaninlinnan saaren. Kun tulimme paikkaan, missä vanhempani ovat kertoneet pukin sijainneen, mittari ilmoitti, että 288 kiloa kultaa löytyy neljän metrin syvyydeltä, Ior selvittää myytin jatkonäytelmää.

Iorin mukaan kultapukki on kaivettu kajaaniin vuonna 1250.
– Kultapukki asetettiin linnanpihan syvimpään paikkaan. Se on helppo ottaa sieltä ylös. Tällä kertaa ei tarvitsisi edes siirtää tammia kuten Snappertunassa.

Kolme pukkia

Iorin mukaan Bockien kultaisia, luonnonkokoa olevia pukkeja on kolme. Niistä kaksi on kätkettynä Snappertunan ikitammien alle, mistä viranomaiset eivät anna kaivaa niitä ylös. Kolmatta kultapukkia Ior aikoo nyt ystävineen kaivaa esiin Kajaanin linnanpihalta eli tarinan mukaiselta Karl Jarlepurin saarelta.

– Kun Lemminkäisen temppeli suljettiin vuonna 987, nämä kultaiset pukit jäivät ulkopuolelle. Niitä käytettiin kulkueissa; kahdeksan pukkia veti näitä kultapukkeja, Ior tarinoi.

”En ole ostanut enkä myynyt”

Ior ei halua puhua mitään kolme ja puoli viikkoa kestäneestä huumepidätyksestään.
– En halua panna sormeani siihen, koska en ole eläissäni ostanut, myynyt, salakuljettanut tai väsännyt itse mitään. Minulle on kaikki tarjottu, minkä olen piipussa polttanut, Ior vakuuttaa.

Kajaanin linnanpihaan kätketyn pukin jäljille Ioria ajoi hätä muista tovereistaan.
– Niin pian kun me näytämme tämän pukin, muut ystävämme pääsevät linnasta pois, uskoo Ior vakaasti.
Kuinka paljon Iorin ystäviä on pidätettynä, siitä hänellä ei ole tarkkaa tietoa.

Koti tutkittu

– Minä en saanut puhua kenenkään kanssa, enkä nähdä ketään. Tulin vain kotiin ja näin, että koko kotini oli luettu läpi. Kaikki ne kiitoskirjeet, jotka olen saanut Suomenlinnan opastuksistani oli luettu. Mitä oikeutta heillä oli lukea koko elämäni läpi, jos minä poltan piippua, Ior ihmettelee?