Kanteletar tihkuu seksiä ja väkivaltaa

Suomalaisen kansanrunouden peruspilarin Kantelettaren tuntematon ulottuvuus seksi, väkivalta ja aggressio nousivat esiin Ilomantsin Kanteletar-seminaarissa. Seminaari on osa parhaillaan vietettävää Kanteletar 150 vuotta -juhlaviikkoa.

Kantelettaresta löytyy yli sata seksiä, väkivaltaa, agressiota ja ihmisen ruumiillisuutta käsittelevää laulua. Sensuuri on suodattanut lauluista esiin sovinnaisimmat, parhaiten 1800-luvun lyriikka- ja kansanrunousnäkemykseen sopivat siis runolliset tunnelmalaulut ja herttaiset lastenrunot.

– Viinaan ja juopotteluun liittyvien laulujen määrä oli yllätys, kertoo Kantelettaren juurevampaan puoleen perehtynyt dosentti Satu Apo Helsingin yliopistosta. Hän vertaa Kanteletarta Henrik ja Märta Tikkaseen ja heidän kuvauksiinsa.

Realismi ja naturalismi näkyy työn kuvauksissa ja sotarunoissa. Maataloustyö kuvataan vastenmielisenä ja raskaana. Kantelettaressa sota tuo tuskaa niin ihmisille kuin viattomille eläimille.

Lönnrot kuvaa ihmistä rehevästi. Hän laulaa naisen nänneistä ja paksusta perästä. Lastenrunoissa yhdistyvät olut, viina ja huorat. Kanteletar kuvailee sairauksia, ruumiin eritteitä ja hajuja sekä kuolemaa.

Runoissa lauletaan seksin puutteesta

Kantelettaressa seksuaalisuus on naisille ja miehille selvää ja ongelmatonta. Molemmat tunnustavat halunsa ja houkuttelevat toisiaan sänkyyn. Laulut tuntevat seksin puutteen, mutta myös seksin ikävät seuraukset.

Apon mukaan Lönnrot on jättänyt Kantelettaresta pois vain karkeimmat seksuaalitermit ja aiheet. Väkivalta näyttäytyy Kantelettaressa brutaalina. Kantelettaren maailma on täynnä lyömistä, hakkaamista ja juopottelua. Runolliseksi kieli yltyy harvoin: Ihmisiä haukutaan siankärsäksi, koiransuoleksi, vuohennaamaksi, pulloturvaksi ja apinanaamaksi.

Sensuroimalla salonkikelpoista

Apon mukaan alkuperäisestä Kantelettaresta on poimittu vain osia kulloiseenkin tarpeeseen. Monet lauluista sopivat vain huonosti 1800-luvun alkupuolen säädyllisen ja romanttisen runouden kuvaan.

Apon mukaan Lönnrotin persoonallisuus, maailmankuva, maku ja taidekäsitykset kaipaavat vielä selvittämistä. Ilmeistä on, että Lönnrot asettui realismin puolelle romantiikkaa ja idealismia vastaan.

Apo pitää Lönnrotin maailmaa fatalistisena, jopa masokistisena. Jumala oli luonut maailman, johon ihmisen on alistuttava.

– Ehkä Lönnrotin alhaisuuden kunnioittamisessa oli pisara oppositiohenkeä, halua näyttää säätyläisille, millaista elämä kaikessa raadollisuudessaan on, aprikoi Apo.