Ior Bock uskoo edelleen Lemminkäiseen: Aarre löytyy varmasti

Lemminkäisen temppelin avajaiset lähestyvät. Sipoon Kyypelivuoreen kaivautuneet, suomalaisen mytologian lumovoimasta häikäistyneet temppelin avaajat ovat varmoja, että kupolikattoinen temppeli löytyy heinäkuun 24. päivään mennessä.

– Kyllä se siellä on. Tieto on Lemminkäisen tarinoissa. Niissä avautuva maailma on ymmärrettävä. Pelkkä usko ei riitä, mytologiafriikit vakuuttavat.

Sipoon Gumbostrandissa Suomenlinnan freelancer-opas Ior Bock istuu Bockien suvun omistuksessa vuodesta 1937 saakka olleen hirsitalonsa kuistilla.

Bockin tarinat rönsyilevät. Kuulija nauttii, vaikka tarinan langat ovat menneet solmuun monta kertaa.

Bockin kertoma Väinämöisen saaga vilisee merkityksiä, tulkintoja, astrologiaa[1], antropologiaa ja seksuaalista mystiikkaa. Kaikki perustuu 29 äänteen järjestelmään.

– Pil-i ja Pil-u. Niistä syntyivät ensimmäiset ihmiset, Ior Bock selittää.

Sitten seuraavat jääkautta edeltänyt paratiisi, jota kutsuttiin nimellä Hell, Väinämöinen, siittäjä Lemminkäinen sekä Joutsen, joka on nuoren lemminkäisen siittämä puoliso.[2] Mukana ovat myös Seppo Ilmarinen ja Maija eli suvun[3] ensimmäinen poika ja tytär, jotka elivät yhdessä, mutta eivät siittäneet jälkeläisiä.

Saagan mukaan Ukko eli Väinämöinen ja Akka saavat kaksitoista lasta.[4] Kahdennestatoista pojasta tulee 27-vuotiaana Lemminkäinen, joka nai Joutsenen. Heidän kahdennestatoista pojastaan tulee 27-vuotiaana uusi Lemminkäinen ja entisestä Lemminkäisestä Väinämöinen ja entisestä Joutsenesta Väinämöisen puoliso Akka.

Temppeli on totuus

Saagasta ei ole kirjoitettuja todisteita. Kaikki tieto on kulkeutunut Bockien suvussa sukupolvelta toiselle. Perimätiedon mukaan Bockin suvun esi-isät sulkivat Lemminkäisen temppelin vuonna 987, kun kristinusko levisi miekan voimalla Suomeen.[5] Ior Bock, viimeinen pukki ja, Lemminkäisen perillinen, sai äidiltään määräyksen etsiä Lemminkäisen temppelin sisäänkäynti ja kaivaa temppeli esiin.[6]

Nyt kansainvälinen mytologiafriikkien joukko on pääsyt tekemään ensimmäiset räjäytykset kivimestari Heikki Hakulisen ohjauksessa.

He ovat varmoja, että he ovat lähellä totuutta: vedestä tyhjennetystä vesilukosta johtaa käytävä Lemminkäisen temppeliin ja aarrekammioihin, jotka kätkevät aarteita maailman kaikilta kolkilta aikojen alusta saakka.

Symmetria on ymmärrettävä

Kansainvälinen temppelinlöytäjien ryhma kertoilee Väinämöisen mytologiasta mukavasti luonnonvaatteissa. Aurinko paahtaa polttavasti. Eräs intialainen ryhmän jäsen tarjoilee tulikuumaa teetä. Siellä täällä käryää voimakas intialainen biidi-savuke.

Ryhmäläiset tulevat Saksasta, Ruotsista, Hollannista, Intiasta, Yhdysvalloista, Chilesta ja Pakistanista. Monet heistä ovat olleet mukana kaivauksissa alusta saakka eli vuodesta 1987.

– Luonnossa todellisuus on havaittavissa. Siksi sen voi ymmärtää helpommin kuin tarun sisältämän todellisuuden. Väinämoisen mytologia perustuu sellaiseen äännejärjestelmään, että sen voi ymmärtää. Uskominen ja ymmärtäminen ovat eri asioita. Me ymmärrämme, että tarina sisältää viestin todellisuudesta, selittää hollantilainen Michel Merle.

JARI TOURUNEN

Toimittajan huomautuksia:

  1. Saaga ei varsinaisesti käsittele astrologiaa (tähdistä ennustamista). Väinämöisen mytologia määrittelee sanan astrologia (as = aasa, tro = usko, logia = logiikka/laki) yleisemmin tarkoittamaan niitä kosmisia luonnonlakeja, joihin aasat uskoivat. Vastaavasti käsite ”astronomia” liittyy nimeämiseen (nom = nimi). Lapselle osoitettiin taivaalta oma ”onnentähti”, ja ihmisten sanottiin syntyneen eri ”tähtien alla”, mutta nykymuotoisesta tähdistä ennustamisesta saagassa ei ole mainintaa.
  2. Lemminkäisen lapsia olivat Diisat, ei Joutsen. Joutsen, Lemminkäisen vaimo tuli luonnollisesti Lemminkäisen perheen ulkopuolelta.
  3. Ei suvun vaan perheen vanhimmat 27 täyttäneet tyttö ja poika.
  4. Lemminkäinen ja Joutsen saivat mytologian mukaan 12 poikaa ja 7 tyttöä. Vanhasta Lemminkäisestä tuli lopulta Ukko Väinämöinen ja vanhasta Joutsenesta tuli Akka.
  5. Vuonna 987 kristinusko tuli Gårdarike Ruslandiin, ja sen varoittamina suomalaiset sulkivat muinaisen temppelinsä.
  6. Ei etsiä vaan avata. Sisäänkäynnin sijainti oli kerrottu.